lauantai 18. tammikuuta 2014

Aloitus

Todella omaperäinen otsikko.. No mutta, jotain oli keksittävä, joten tuo saa nyt kelvata :)
Oman blogin kirjoittaminen on ollut suunnitelmissa jo aika pitkään, oikeastaan jo sitä saakka kun olin vielä raskaana, mutta se sitten jostain syystä jäi vaan ajatuksen tasolle. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä jopa vähän harmittaa. Mutta tästä se nyt viimein lähtee. Jee!

Ajattelin, että voisin aluksi hieman kertoa, kuka tätä blogia oikein kirjoittaa.
Eli, olen 23-vuotias Tamperelaistunut nainen, jonka perheeseen kuuluu kesällä 2013 syntynyt maailman ihanin prinsessa Mila, sekä  herra K, jonka kanssa yhteistä taivalta on takana noin puolitoista vuotta.
Muutin Tampereelle keväällä 2013, ja ainakin toistaseksi olen viihtynyt täällä ihan hyvin.

Mila 7,5 KK
Tällä hetkellä elämä tosiaan pyörii pienen tyttäreni ympärillä, mutta tulevaisuudessa olisi tarkoitus lähteä opiskelemaan itselle oikeaa ammattia.

Milan ensimmäinen joulu
Blogin ulkoasu ei vielä miellytä kauheasti, mutta ajattelin pikku hiljaa muokata siitä oman näköisen, tai heti kun opin käyttämään tätä Bloggeria :D Ei oo helppoa! :D
Blogi tulee sisältämään perus vauvajuttuja, urheilua(joka on sydäntä lähellä!), ja ehkä vähän muotia ja sisustamista(heti kun päästäisiin muuttamaan). Kaikkea sopivasti, mutta ei liian vakavasti ;) Kirjoittelen tätä omaksi ilokseni, vähän niin kuin päiväkirjamuodossa, mutta jos tänne eksyy vahingossa joku lukija, niin welcome! :) 

Katsotaan mitä tästä nyt tulee, vai kuivuuko tämä kasaan heti alkuunsa.. Heh!


<3:llä Saara













2 kommenttia :