tiistai 28. tammikuuta 2014

Ensimmäinen uimareissu takana

Meillä on jo jonkin aikaa ollut suunnitelmissa käydä uimassa Milan kanssa, neiti kun niin kovasti tykkää kylpeä kotona ammeessa, ja koska arpaonni ei suosinut meitä vauvauinnissa, niin päätettiin, että nyt käydään kokeilemassa. Meillä täällä päin siis arvotaan osallistujat kun se on niin suosittua. Oon kyllä lukenut jostain ettei alle 1 vuotiasta saisi vielä viedä yleisiin uimahalleihin, mutta kai sitä kuuluisaa maalaisjärkeä saa käyttää.. :)

Kylpylästä löytyy hupia myös perheen pienimmille.
Kuva lainattu: rantasipi.fi
No viime lauantaina me sitten suunnattiin Nokialle, Edeniin. Oon käynyt kyseisessä paikassa muutaman kerran aikaisemmin ja se on ihan kiva paikka aikuisille ja lapsille. Löytyy porealtaita, vesiliukumäkiä, virtaavaa jokea jne.. Aluks mietin, että miten kaikki uikkareiden vaihdot ja muut sujuu pukuhuoneessa ja suihkuosastolla, mutta ihan hyvin meillä meni(onneks oli matkarattaat mukana pukkarissa, niin sain neidin laitettua siihen istumaan samalla kun vaihdoin vaatteet ja puin uikkarit) :)

Vaatteiden vaihdon ja suihkun jälkeen suunnaattiin allasosastolle Milan kaa, ja oikeastaan heti kun päästiin lastenaltaaseen, neiti alkoi itkemään. Ei mitenkään hysteerisesti, mutta kuitenkin..Voi toista. <3 En tiedä vaikutti asiaan se, että neiti oli juuri herännyt päikkäreiltä, vai se, että siellä oli paljon ihmisiä ja näin ollen aika kova meteli. Joka tapauksessa, ei sitten viitsitty jatkaa "uintia", vaan kipitettiin takas suihkun kautta pukuhuoneeseen, kuivattiin ja puettiin päälle. Harmitti tietty vähän ku odotettiin, että ois viihtyny tosi hyvin, mutta no can do. Next time better luck? :D

Neiti punaposki

Ps.Oli muuten elämäni kallein uintireissu haha! Alle 10 min allasosastolla maksoi 33 euroa meiltä 3 yhteensä.. :D



<3:llä Saara









2 kommenttia :